tiistai 6. tammikuuta 2009

Roseekukkia

Minulla on ollut paperinarua jo monta kuukautta odottamassa, että tekisin siitä roseekukkia. En ole aiemmin kokeillut roseetekniikkaa, mutta se osoittautui todella helpoksi. Narua kierretään tietyssä järjestyksessä roseekiekon ympärille ja kukka viimeistellään jälkipistoilla. Olen nähnyt myös ohjeita, joissa viimeistely tehdään virkkaamalla ketjusilmukoita, mutta jälkipistot ainakin tuntuvat helpommilta. Tässä hyvä ohje kukan tekemiseen. Tässä vielä toinen hyvä ohje, jossa kukan tekemiseen ei tarvita edes omaa kiekkoa, vaan kukat on tehty pahvista tehdyllä kiekolla.


Meillä kukat päätyivät rappukäytävän ikkunaan. Kuvan ottaminen oli sisältä ulos tosi haasteellista. Ulkoa sisällepäin olisi varmasti valotuksen puolesta ollut helpompaa, mutta kun meillä on niin paksut ikkunat, ettei kukkia näkynyt ollenkaan.




Tein näistä kukista kaksipuolisia, ts. niissä on pienemmät terälehdet molemmilla puolilla. Mikäli käyttää kukkia koristeina esimerkiksi vaatteissa, kannattaa tehdä yksipuolisia. Yhden kukan ripustin vielä päiväksi joulukuuseen. Illalla kuusi viedään jo pois :( Muuten kuusi saisi olla Nuutinpäivään, mutta kun se himskatti soikoon varistaa niin paljon neulasia.


Tässä vielä pari blogimaailmasta löytynyttä vinkkiä roseekukkien käyttämiseen. Ensiksi kaiman blogista kaunis pipon koristeena käytetty kukka sekä toisena Himmun upeita heijastimia. 1970-luvulla roseekukista tehtiin erilaisia huiveja. Itsellänikin on isoäidin perintönä upea juhlashaali.

3 kommenttia:

  1. Voi, miten kauniita ja viimeisteltyjä paperikukkia olet tehnyt!

    Tulin ennen joulua hankkineeksi rosé-kiekon, kun tähän mennessä olen tehnyt kukat pahvikiekolla. Täytynee itsekin hankkia valkoista paperinarua...

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Paperinaru varmaan vaatiikin oikean rosé-kiekon, pahvinen taitaisi mennä rikki.

    VastaaPoista
  3. Heippa, olet saanut kunniamaininnan ihanasta blogistasi. Käy noutamassa palkinto blogistani, löytyy osoitteesta:

    http://minimurkut.blogspot.com/2009/01/olen-ihan-hmillni.html

    Kaikkea hyvää!

    VastaaPoista

Kiitos kivasta kommentistasi!

Thanks for your comment!

Tackar och bockar! (Du kan kommentera också på svenska)