torstai 21. elokuuta 2008

Omena-aikaa



Rakastan meidän vanhoja tuottoisia omenapuitamme. Ihanaa aikaa tämä syyskesä, kun saa töistä tullessa käydä poimimassa itselle ja lapsille omenat. Ensimmäinen puu kypsytti hedelmänsä jo heinäkuun lopulla ja niistä omenista meillä olikin oikein kunnon omenahillotalkoot. Mikä sen mukavampaa kuin talvisena sunnuntaipäivänä paistaa lättyjä ja laittaa omaa omenahilloa päälle.


Marian ateljeen ompelublogi ottaa nyt omenien kunniaksi pienen sivuaskeleen leivonnan puolelle. Meidän pojalla on keliakia, joten pääosin meillä leivotaan aina gluteenitonta. Tämä omenahyveen ohje on siitä mukava, että se ei sisällä mitään erikoisjauhoja. Jos on keliaakikkovieras tulossa kylään, tämä on siis hyvä ja helppo vaihtoehto kahvipöytään. Kannattaa kuitenkin muistaa, että pieni osa keliaakikoista ei voi käyttää kauraa. Kannattaapi tuo siis varmistaa vieraalta etukäteen.

Omenahyve

3 dl kaurahiutaleita
1 dl sokeria
100 g margariinia
3-4 omenaa
kanelia, sokeria

Sekoita kaurahiutaleet ja sokeri keskenään. Lisää joukkoon sulatettu margariini. Kuori ja lohko omenat. Laita omenat voideltuun uunivuokaan. Ripottele päälle kanelia. Mikäli käytät happamia omenoita, voit halutessasi ripotella niille vähän sokeria. Levitä kauraseos omenien päälle ja kypsennä hyvettä 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Tarjoile vanilijakastikkeen kera.

Ja sitten eikun nauttimaan...

3 kommenttia:

  1. Kotimaiset omenat ovat herkkua! Kerrostaloasujina omamme ovat yleensä torilta, mutta juuri omenapuut, viinimarja- ja karviaismarjapensaat ja elokuun pimenevät yöt ulkolyhtyineen voisivat olla syy omakoti- tai rivitaloasumiseen. Muuten viihdyn (ja olen koko ikäni viihtynyt) kerrostalossa oikein mainiosti :)

    Kiitos myös oivasta reseptistä, kauraa sietävä keliaakikko kuuluu meidänkin tuttavapiiriimme. Ja maistuuhan tuo varmasti muillekin!

    VastaaPoista
  2. Kunhan kaura on keliaakikolle sopivaa "puhdasta" kauraa.
    Heille ei sovi nk.tavallinen kaurahiutale, koska niissä saattaa olla jäämiä vehnästä, vaan täytyy olla erikoiskaurahiutaleita (provena, aitokaura).

    Meillä perheessä 4/5 keliaakikkoa.

    VastaaPoista
  3. No minä olen kyllä suoraan sanoen sitä mieltä, että kyläreissuilla voi ihan hyvin syödä Eloveenaa. Ennen kuin Provena tuli markkinoille, oli Eloveena gluteenitonta. Tuttava soitti aikoinaan Raisiolle ja kysyi onko tuotantoprosessissa jokin muuttunut Provenan markkinoilletulon jälkeen. Ei kuulemma ole, vain gluteenipitoisuuden mittaaminen on jätetty pois.

    Jos ruokavalio on muuten kunnossa ei satunnaisilla kyläreissuilla voi pienistä Eloveenamääristä varmastikaan saada haitallisia määriä gluteenia. Tämä on kyllä täysin keliakialiiton suositusten vastainen mielipide, jokainen keliaakikko päättököön kuitenkin itse. Toisilla keliaakikoilla hoitotasapaino edellyttää tiukempaa dieettiä, kaura saattaa olla kokonaankin kiellettyä. Emännän/isännän hyvä tarkistaa vieraaltaan mitä kauraryynejä vieras käyttää vai käyttääkö ollenkaan.

    Meillä perheessä siis yksi keliaakikko ja lähisuvussa toinen. Tuttavapiirissä vielä pari lisää.

    VastaaPoista

Kiitos kivasta kommentistasi!

Thanks for your comment!

Tackar och bockar! (Du kan kommentera också på svenska)