lauantai 2. toukokuuta 2009

Taikaviitta / Super Donald

Vähän lisätietoa edellisen postauksen Taikaviitta asusta. Some additional information about Super Donald outfit in the previous post.

Kuva täältä Picture here


Meidän poika on jo pitkään rakastanut Akun alter egoa supersankari Taikaviittaa. Tätä pukua on toivottu tosi pitkään ja nyt vapun naamiaisjuhliin oli hyvä syy lopulta toteuttaa puku. Housujen kaavat ovat vanhasta Käsityökerhosta (4/1993), paita, saappaat ja viitta puolestaan ihan omia kaavoja. Paita ei onnistunut ihan täydellisesti, kaula-aukosta tuli liian iso, mutta saappaisiin olen tosi tyytyväinen. Ne on tehty fleecestä ja pohjana nahkaa. Viitta on sininen, kuten Taikaviittalla usein on, vaikka tuossa yläkuvassa onkin punainen viitta. Viitta kiinnitetään paitaan tarranauhalla. Vähän yksinkertaistin pukua ja jätin vyön laukkuineen pois. Ne voi tehdä vaikka sitten myöhemmin. Vaikka puvun ompeluun menikin suurin osa yöstä, oli se ehdottomasti vaivansa väärtti. Olisittepa nähneet pojan naaman, kun hän näki puvun ensi kertaa :D

Our son loves Donald Duck's alter ego, super-hero Super Donald (also known as Paperinik, Phantomias, Duck Avenger, Phantom Duck, Superduck, Stål Kalle... take your pick) He has several times asked me to sew him a Super Donald outfit. As he had a costume party at the Kindergarten, May Day eve, there was a good reason to finally sew the outfit. Pattern for the trousers is from a old Finnish sewing magazine. Patterns for shirt, boots and cape are my own. I'm especially pleased with the boots. They are made out of fleece and they have leather at the bottom. The cape is blue as Super Donald usually have, although there is a red cape in the picture above. The cape is attached to the shirt with Velcro. I simplified the outfit a little. I left out the belt, I can make it later. I sewed the outfit most of the night but it without a doubt was worth it. You should have seen little boys face when he saw the outfit :D

3 kommenttia:

  1. Kiitos Iinu! Lasten riemu on varmasti suurin motivaatio, mutta kyllä blogikaverien kehut lämmittävät myös kovasti mieltä :D

    VastaaPoista
  2. Tulin heti vastavierailulle. Olen kyllä käynyt täällä ennenkin mutta nyt laitankin blogin seurantaan ; )
    Hauskoja vappuasuja. Samaa mieltä kuin Iinu, olet nähnyt kovasti vaivaa niiden eteen.

    VastaaPoista
  3. Christina: Kiitos kehuista :) ja mukava jos blogin sisältö muutenkin miellyttää. Minäkin käyn aina sinun blogissasi, vaikken aina ehdikään kommentoida :)

    VastaaPoista

Kiitos kivasta kommentistasi!

Thanks for your comment!

Tackar och bockar! (Du kan kommentera också på svenska)