lauantai 26. tammikuuta 2013

Isolle pojalle (hengissä vielä)

Hengissä olen siis vielä :) Edellisen postauksen jälkeen (puolisentoista vuotta sitten) oli pakko tehdä elämässä tilaa gradulle ja jättää harrastuksia kuten bloggausta taka-alalle. No gradu ja opinnot muutenkin valmistuivat jo viime keväänä, mutta tulipa tauon aikana aikamoinen bloggauslukko . Tauon aikana vaihtuivat tietokone, kuvankäsittelyohjelma ja kamera sekä bloggeriikin tuli muutoksia. No nyt on sentään uusi tietsikka ja kuvankäsittelyohjelma otettu haltuun. Kameran kanssa olen edelleen ihan hakusessa, mutta kaipa tämä tästä...

Ilonan innoittama esittelen nyt ensimmäiseksi meidän ison pojan uusimpia paitoja. Yksi meidän molempien, minun ja pojan, suosikkeja on tämä Star Wars paita. Kangas oli äärimäisen onnekas palalaarilöytö Eurokankaasta. Hihat on JNY:n tähteä. Loppukangas lähtikin sitten Ilonalle ja hänen versionsa löytyy täältä



Seuravat pari paitaa on tehty muinoin kimppatilatuista Stoff og Stilin kankaista. Hihat on taas kerran jotain EK:n palalaarilöytöjä.  Vihreän olin ostanut jossain mielenhäiriössä ja pitkään näytti siltä ettei sitä tule käytettyä missään. Vaan tämän robottikankaan kaveriksi se oli ihan täydellistä :) Örkkipaidan kuvasta näkee valitettavan hyvin miten huonosti me uuden kameran kanssa vielä ollaan kavereita :S Pitäiskö lukea ohjekirjaa? Nääh...



4 kommenttia:

  1. No niin, kiva "nähdä" sinua täälläkin välillä:)

    Hienoja tuli ja vihreä sopii ihan täydellisesti robottien kaveriksi!

    VastaaPoista
  2. Kivoja paitoja ja onnittelut valmistuneita opinnoista.

    VastaaPoista
  3. Harrah's Cherokee Casino Resort - MapyRO
    Harrah's Cherokee 충청북도 출장안마 Casino Resort is located in the heart of 고양 출장마사지 the Great Smoky Mountains of Western North 군산 출장안마 Carolina. This 4,000 square 여주 출장샵 foot casino 공주 출장안마 is

    VastaaPoista

Kiitos kivasta kommentistasi!

Thanks for your comment!

Tackar och bockar! (Du kan kommentera också på svenska)