
Lapset kasvavat ihan kauhean nopeasti. Vai onko se vain aika joka kulkee nopeammin kuin huomaakaan? Mielestäni ihan hetki sitten postasin nämä tossut, mutta nyt ne ovat jo pienet. Nahkaa olisi edelleen ollut kaapissa, mutta nyt alkoi virkkaussormia syyhyttää. Yhden unettoman yön suunnittelin mallia ja olenkin siihen oikein tyytyväinen. Olen täällä taputellut itseäni olkapäälle, miten osasikin tehdä näin hienot tossut ihan ilman ohjetta! Suokaa anteeksi itsekehu, mutta kun olen vain niin kovin tyytyväinen näihin tossuihin :D

Tossujen malli siis omasta päästä. Koriste on tuo ihan klassinen kukka, olisinko sen aikoinaan koulussa oppinut? Lankana Mandarin Petit. Pohjaan ompelin käsin nahkapohjan käyttäen etupistoja. Tossujen reunassa pylväiden ja ketjusilmukoiden muodostama kuminauhakuja, johon on pujotettu pyöreää kuminauhanyöriä.



Tämän ihanan tunnustuksen sain miniMurkuilta, iso kiitos! Ihanaa, kun joku jaksaa käydä täällä lukemassa juttujani, vaikka en ehdi postamaan puoliksikaan niin paljon kuin haluaisin. Kevättä kohden blogi taas hidastaa tahtiaan vähän vilkkaaman tammikuun jälkeen. Valitettavasti opiskelukiireet eivät jätä kauheasti mahdollisuuksia harrastamiseen. Pientä näpertelyä on kuitenkin pakko tehdä jo ihan oman mielenterveyden vuoksi :) Siksi en missään nimessä sulje blogiani, vaan postailen hiljaksiin, kun jotain taas valmistuu.

Tunnustuksen olisi varmasti saanut jakaa eteenpäinkin, mutta jään nyt miettimään sitä hetkiseksi. Monet niistä blogeista, joita seuraan, ovat juuri saanet saman tunnustuksen ja olisi tietysti mukava antaa tunnustus eteenpäin sellaiselle, jolla sitä ei vielä ole.