perjantai 5. syyskuuta 2008

Ruusumekko


Taas tuli vähän lisää pilkkuja meidän perheen vaatteisiin. Ihailin tätä sinistä pilkkukangasta jo kauan aikaa sitten, mutten oikein keksinyt mitä siitä olisi tehnyt. Tähän ruusukankaaseenkin olin törmännyt, mutta se tuntui vähän tätimäiseltä. Viime kerralla kun kävin Eurokankaassa, pakat olivat sattumalta vierekkäin ja nehän olivat yhdessä tosi pirteät :) Mieleen tuli heti tämä muffinsitunikan kaava muistaakseni Ottobre 1/2008:sta. Nuo taskut sävelsin omasta päästäni toisaalta siksi, että olen aina halunnut tehdä tuollaiset rypytetyt taskut johonkin vaatteeseen ja toisaalta siksi, että kotoa löytyy tällä hetkellä vain yksipuolista tukikangasta ja sillähän on aika vaikeaa tehdä aplikaatioita.


Tässä meidän neidin mielipide mannekiinina toimimisesta ;)


Pari edes kohtuullista kuvaa sain kuitenkin napsaistua:


Blogin päivitysvauhti on nyt vähän hidastunut, kun syksyn kiireet ovat tosissaan alkaneet. Tällä viikolla alkoivat nimittäin opinnot. Tämä syksy on kuitenkin aivan luksusta, kun en opintojen ohella menekään töihin, kuten ennen. Pystyn siis varmasti ilahdutamaan teitä (ja itseäni) edelleen kerran-pari viikossa.

4 kommenttia:

  1. Aivan ihana tunika :) Se on jännää miten jotkut kankaat passaavat vaan jotenkin niin mainiosti yhteen. Kyseinen tunika olisi täälläkin tehtävien listalle, mutta toistaiseksi pitää tyytyä selailemaan vaan lehtiä :)

    VastaaPoista
  2. Ompa suloinen mekko/tunika! Taitaa olla se muffinssimekko mikä minullakin oli joskus suunnitteilla mutta sitten se jäi.

    Kiva käydä täällä katselemassa mitä kivaa olet ommellut lapsille.

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Oih suloisuus tämäkin!
    Terveisin kaima :)

    VastaaPoista
  4. elli: Kiitos kehuista :) Onneksi myös suunnittelu on tosi kivaa :)

    hanna: Kiitos myös kehuista :) Juu, kyllä se on se muffinsimekko. Kiva malli, joka olisi hieno ilman noita muffinseja tai taskujakin.

    maria: Kiitos kehuista :) Meitä kaimoja taitaa olla blogistaniassa useampiakin, vaikkei nimemme (ensimmäisenä nimenä) olekaan Suomen yleisimpiä.

    VastaaPoista

Kiitos kivasta kommentistasi!

Thanks for your comment!

Tackar och bockar! (Du kan kommentera också på svenska)